C-poikueSikke (Asterixin Persikka) lähti astutukseen 25.8.07 Salon näyttelystä. Se pääsi yhtä matkaa Namin kanssa, koska menivät samalle urokselle. Tytöt asuivat hetken Forsströmin Saijan kanssa ja siirtyivät siitä uroksen kotiin Valpuri Sonnelle 31.8.07. Sielä niitä odotti kaunissilmäinen black eyed siamese uros Kille. Siken astuminen tapahtui heti ensimmäisenä iltana, eli 31.8. ja tuotti tulosta. Hain molemmat tytöt kotiin Turusta 16.9., jolloin molemmilla oli jo isot vatsat. Painon seuranta: 24.8. 370g (ennen astumisreissuun lähtöä) 16.9. 430g (16vrk) 19.9. 470g (19vrk) 23.10. 372g (vauvat 4,5viikkoa) Poikaset syntyivät 23.9. aamupäivällä ja niitä on yhteensä 11. Kaikki ovat virkeitä ja kovia potkimaan. Emolta on riittänyt toistaiseksi hyvin maitoa. 25.9. karsin poikasia niin että niitä jäi jäljelle kahdeksan. Neljä kumpaakin sukupuolta. Näyttäisi siltä, että sielä on neljä mustasilmäistä ja neljä punasilmäistä. 26.9. Poikasissa on neljä tyttöä ja neljä poikaa. Antaisin mielelläni Japanilaiset nimet, mutta sielä ei käytetä C:tä, joten annankin englanninkieliset nimet. 29.9. Ajattelin karsia yhden poikasen, joka on pienempi kuin muut, mutta Mikko halusi että se säästetään. Näin Mikosta tuli pojan kummisetä ja sai valita listasta sille nimen. 1.10. Poikasissa on kaksi joilla on naamassa jonkinlainen laukki. Vähän ihmetyttää, että mitäs sieltä oikein tupsahtelee.. 7.10. Poikaset ovat alkaneet aukoa silmiään. Ensimmäisellä oli jo päivällä silmät täysin auki. Ensimmäinen kokonaan silmänsä aukaissut poikanen oli Cinch. Crafty, jonka aijoin aiemmin lopettaa, ei olekkaan enää pienin. 8.10. Kaikilla poikasilla alkaa olla simmut auki. 13.10. Kolme poikasta on vielä varaamatta, yksi poika ja kaksi tyttöä. 16.10. Otukset ovat jo muutamia päiviä napostellut kiinteää ruokaa. Siken mahan alla on silti edelleen mukavaa :) 18.10. Hampaita testataan ihan kaikkeen, suussa käy kaikki eteen sattuvat tavarat, ruuat jne. 22.10. Vauvoista enää kaksi vapaana. Cipher on tosi kova syömään mahasta päätellen. Se painaa enemmän kuin kukaan muu, sen paino on 102g ja siitä seuraavana Caraway 94g ja pienin Cacao on 82g eli 20g vähemmän kuin Cipher. 23.10. enää Cipher vapaana! 5.11. Hassua, että luovutusiässä pojat olivatkin pienempiä kuin tytöt ja Cipherkään ei enää ollut suurin poikanen. Ehkä se johtuu siitä, että pojat asuvat puoli viikoa vanhempien poikien kanssa, eivätkä saaneet mässyttää niin paljon kun emonsa luona. 11.11. Cipherille löytyi koti Vauvojen painot: 3 vrk:n iässä 10-12g 5 vrk:n iässä 14-16g 7 vrk:n iässä 16-19g 8 vrk:n iässä 20-23g
Poikasten painot yli 8 vuorokauden iässä Poikasten painot 5 viikon iässä: Caraway 112g Cipher 110g Cyclone 120g Crafty 102g Cinch 122g Caramel 120g Cacao 110g Celestial 120g
Poikaset:
POJAT: Caraway (kumina), siamese seal point husky (Suvi Tiippana, Riihimäki) Cipher (salakirjoitus), siamese seal point husky (Jonna K. Valkeakoski) Cyclone (pyörremyrsky), black eyed siamese Kotona Crafty (viekas), black eyed siamese (Eva Saar, Viro)
TYTÖT: Cinch (helppo nakki), siamese seal point (Suvi Tiippana, Riihimäki) Caramel (karamelli), siamese seal point (Sonja Mäkeläinen, Loppi) Cacao (kaakaopuu), black eyed siamese Kotona Celestial (taivaallinen), black eyed siamese (Zaya's rottala, Turku) Luovutus: alkaen 28.10. Kuvia:
Sikke juuri tullut kotiin 16.9.:
 Poikaset (ikää muutama tunti):
 Poikaset 3 vrk:tta vanhoina:
 Sikke-emo:
 Kaikki muksut 8 päivän iässä: 
Lapsukaiset 17 päivän iässä:

Kirput 23 päivän iässä: 
Lapset 26 päivän iässä: 
|